Puolikkaan viikon jälkeen on hyvä palata vielä hetkeksi viikonlopun maratoniin ja lukusuoritukseen. Olin hieman pettynyt lukukuntooni, sillä jossakin vaiheessa eteneminen tuntui sangen tahmaiselta tarpomiselta. Sivut vilahtivat ohitseni, mutta en saanut kiinni siitä, mitä oikeastaan luin.
Joka tapauksessa jaksoin hienosti maaliin saakka. Luin monia helmiä, ja ainoastaan yksi kirja tuntui pakkopullalta.
Eteneminen
Aloitan maratonin Pirkko Saision Eva Wein -yhteisniteellä. Puolimaailman naisessa kaikki riemastuttaa ja hengästyttää. Kuvittelen, kuinka Eva Wein on aikanaan otettu vastaan. Miten kirjailija voi vain valita jonkin vähemmistöidentiteetin, parodioida ja leikitellä täysin sopimattomilla asioilla. Kaikki mitä Eva Wein kirjoittaa ironisoituu, kun tekijäksi lukee Saision. Ja silti tekstissä iskevät haavat, oikea kipu.
Kulkueessa olen jo turtunut Saision kykyyn vieraannuttaa ja tehdä eläväksi lyhyillä lauseilla ja varioivalla toistolla. Jossain vaiheessa tipahdan tekstin ulkopuolelle, alan vilkuilla kärsimättömästi jäljellä olevia sivuja. Tähän pitää palata uudelleen keskittyneenä ja virkistyneenä.
Seuraavaksi avaan Harry Salmenniemen runokokoelman Virrata että. Tämä on ensimmäinen kerta, kun luen Salmenniemeä, ja kaikki minussa huutaa ja lakkaa hengittämästä samaan aikaan. Runot tuntuvat lohkaistulta, luurangoilta. Sivuille ovat jääneet vertausten toiset puolikkaat ja metatason rakenteet, mutta se, mihin oikeastaan viitataan ja mitä verrataan, on halkaistu pois. Ajattelen, häikäistyn.
Annie Ernaux’n Puhdas intohimo on kuin alaluku Rolan Barthesin Rakastuneen kielellä -teokseen. Ernaux pohtii omaa suhdettaan naimisissa olevaan mieheen. Teoksessa aika, paikat ja kaikki muu paitsi himo menettävätt merkityksensä. Tutkielma on upea ja jollakin tavalla perin ranskalainen, mutta jään kaipaamaan syvempää heittäytymistä. Juuri kun pääsen kiinni Ernaux’n himoon, suhde jäähtyy ja teos loppuu, kesken. Lopussa on J.P. Roosin tympeä ja tynkä analyysi siitä, kuinka puhdas intohimo koituu modernin yhteiskunnan turmioksi.
Välipalaksi ahmaisen Thomas De Quinceyn esseen murhaamisesta. Penguin Booksin pienet mustat klassikot toimivat täydellisesti lukumaratonin kevennyksinä, joskaan De Quinceyn essee ei tee minuun suurtakaan vaikutusta. Mielenkiintoisin tiivistys isketään pöytään vasta lopussa.
Jeanette Wintersonin Paino on toista maata. Winterson kirjoittaa uudestaan Atlaksen ja Herakleen myytin, sitoo aineksiin omaa elämäänsä ja traumaansa. Teosta lukiessani mietin, mitä itse kannattelen harteillani. Hilkka Pekkasen suomennos on onnistunut, kääntäjä on tavoittanut Wintersonin kielen ominaispiirteet ja kyennyt luomaan lauseet uusiksi.
Minulle on kehuttu paljon Asko Sahlbergia, mutta epäilen, ettei hänestä koskaan tule minun kirjailijaani. Tammilehdosta tuttu ruumiillisuus lyö jokaisella sivulla läpi Yhdynnässäkin. Siitä huolimatta proosa tuntuu ummehtuneelta – lyhyessä teoksessa on rutkasti kliseisiä ajatuksia miehen ja naisen seksuaalisuudesta, vaikka kertoja yrittääkin uskotella, ettei kyseessä ole yhden alistuminen ja toisen yleneminen. Retoriset kysymykset lähinnä vaivaannuttavat, miksi kaiken pitää koko ajan olla niin suurta ja kohtalokasta, eivätkö taustalla räjähtelevät pommit riitä. Tekee mieli jättää kesken, mutta luen, väkisin ja vittuuntuneena. Romaanin megalomaaninen loppu vain pahentaa ärtymystäni.
Tässä vaiheessa käyn juoksemassa. Kahdeksan intervalliharjoitusta, keuhkoni ovat tulessa. Palautusjuomaksi vedän rennosti punaviiniä.
Marisha Rasi-Koskisen isistä ja lapsista kertova novellikokoelma Vaaleanpunainen meri on vuoristorataa alusta loppuun. Huomaan, ettei juoksulenkin jälkeen välttämättä olisi kannattanutkaan juoda viiniä. Ei kai minua diskata, jos luen kännissä? Oli miten oli, Rasi-Koskinen tuntuu olevan parhaimmillaan novelleissa, joissa arkitodellisuuden rajat ylittyvät. Lisäksi Rasi-Koskinen osaa ottaa kaiken irti lapsinäkökulmasta, hänhän tekee kirjallisuudelle samaa, mitä Teuvo Pakkala aikanaan.
Sängyssä luen Arthur Millerin klassikkonäytelmän, Death of a Salesmanin. Miller pukee tarinan heinäsirkasta ja muurahaisesta uuteen asuun ja ujuttaa ovelasti mukaan hieman yhteiskuntakritiikkiäkin. Teksti on sujuvaa ja iskevää, mutta tietty sentimentaalisuus, pateettisuus ja miehisyys risovat. Onko minusta tullut tällä maratonilla telaketjufeministi? Loppu on tässäkin megalomaaninen. Ihan OK, siinä kaikki.
Aamuni alkaa Nora Ephronin kolumneilla. Ephron leikittelee purevasti naisen ikääntymiseen liittyvillä asioilla, kuten kauneudenhoidolla, ulkonäöllä ja turhamaisuudella. Jos lukija on liian sinisilmäinen, Ephronin teksti saa varmasti aikaan raivokohtauksen. Minut Ephron panee miettimään, kuinka vähän arvostammekaan naistenlehtien kirjoituksia, jotka voivat itse asiassa parhaimmillaan olla purevia, älykkäitä ja yleisinhimillisiä tekstejä ihmisen osasta. Ephron päihittää nokkeluudessaan kenet tahansa, mutta hänen kirjoitustensa aihealue on profiloinut hänet naistenkirjailijaksi. Ainoa harmistuksen aihe tässä kokoelmassa on käännös: Sirpa Kähkönen on tehnyt ihan hyvää työtä. Silti Ephronia olisi voinut kotouttaa yhä rohkeammin suomalaiseen makuun. Nyt newyorkilaisuus paistaa liiaksi ja hämmentää.
Ehdin vielä aloittaa Joel Haahtelan Katoamispisteen. Inhosin edellistä lukemaani Haahtelan romaania, Elenaa. Katoamispiste ei ole kuitenkaan lähellekään niin siirappinen kuin Elena, vaan itse asiassa ihan kivan kuulas ja viihdyttävä pienoisromaani. Kokemukset ja tunteet jäävät kuitenkin etäisiksi, kertojan ihmissuhdekuvio tuntuu ohuelta ja päälleliimatulta.
Ajastin pysäyttää minut sivulla 114.
Maraton lukuina
Luettuja kirjoja 10, joista
- romaaneja 5
- runokokoelmia 1
- esseitä 1
- novellikokoelmia 1
- näytelmiä 1
- kolumnikokoelmia 1
- suomeksi 8
- englanniksi 2
- kotimaista kirjallisuutta 5
- käännöskirjallisuutta 3
Kesken jääneitä kirjoja 1
Luettuja sivuja 1282
Lukemiseen käytettyjä tunteja 15, jolloin lukunopeus noin 85s/h
Maratonilla nautitut päihteet
- jäätelöitä 1
- punaviiniälasillisia 3
- suklaapatukoita 3
- kahvikupillisia 6
Somepäivitykset matkan varrelta
- blogipostauksia (mukaan lukien tämä) 2
- Facebook-päivityksiä 2
- twiittejä 19
- kuvia Instagramiin 11
Kanava Klassikko 